Pesämäeltä tarttui mukaan mystinen jarruongelma Wilwoodin nelimäntäisiin jarruihin.
Auto meni Pesämäellä melko syvälle hiekkaan ja ongelma voi jotenkin liittyä siihen. En muista huomanneeni ongelmaa vielä Pesämäeltä takaisin kotiin ajaessa vaan vasta seuraavana päivänä. Nyt jarrut siis puoltavat rajusti vasemmalle ja töissä jarrudynossa näytti vasemmalle eteen 2.5 ja oikealla 1.5. Jo ennen jarrudynossa käyntiä ilmasin koko järjestelmän, puhdistin levyt ja palat sekä vaihdoin palat oikealta vasemmalle. Ilmaa ei tullut mistään, mutta ulos tullut neste oli vasemmalla likaista ja oikealla puhdasta. Likainen neste siis paremmin toimivalla puolella... Mikään näistä toimenpiteistä ei vaikuttanut mitenkään.
Tänään otin vielä palat irti oikealta ja liikuttelin kaikkia mäntiä. Männät tuntui liikkuvan hyvin ja tulivat melko saman verran ulos poljinta painaessa. Ainut outos oli että yksi mäntä ei halunnut tulla ulos jos muiden mäntien ei antanut liikkua. Muut männät vapaana sekin tuli hyvin ja kevyesti ulos. Varsinkin nyt herkistelyn jälkeen ei tuntumassa tunnu olevan mitään vikaa ja aika varma olen ettei järjestelmässä ole ilmaa. Kuitenkin puoltaa edelleen yhtä pahasti kun ennen ja ideat alkaa tosissaan käymään melko vähiin. Jarru ei laahaa ollenkaan ja molemmat palat ottavat tasaisesti levyyn kiinni kun niitä heilutteli samalla kun kaveri hissukseen painoi jarrua.
Mikähän voisi olla vikana kun ero on vielä aika huikea ja auto tosiaan sinkoaa jarrutuksessa todella pahasti vasemmalle. Jarrupääsylinterin vikakin tuntuu epätodennäköiseltä kun ymmärtääkseni eteen menevät putket ovat samassa männässä molemmat. Ei varmaan muu auta kun kokeilla vielä vaihtaa levyt päikseen ja jos sillä ei ole vaikutusta niin satulatkin. Satuloiden vaihdolla saisi mahdollisesti poisluettua satulan vian, mutta vaikea siihenkään on uskoa kun männät tuntuvat toimivan ihan normaalisti.
Kellään mitään ideaa missä voisi vika olla? Oireethan viittaa siihen että etuoikea jarrupiiri olisi täynnä ilmaa, mutta polkimessa se ei siltä tunnu ja ilmasinkin sen verran että varmasti tuli pääsylinteriltä satulaan asti.