Otsikko: BC Racing - The Ultimate Test
Kirjoitti: Mamasan.fi - 13.04.12 - klo:16:51
The Ultimate test - BC Racing Finland style
BC Racing on kärsinyt siitä että edullisten coilover -alustojen luullaan usein olevan automaattisesti huonolaatuisia. Halusimme katkoa sitkeiltä väärinkäsityksiltä siivet ja todistaa BC Racing coilover alustasarjojen laadun lopullisesti. Meiltä kysytään jatkuvasti esimerkiksi alustan kestävyydestä ja soveltuvuudesta talvikäyttöön. BC Racingillä ei ole koskaan ollut ongelmia talvikäytön suhteen ja alustoilla onkin aina ollut 2 vuoden takuu koskien luonnollisesti myös talvikäyttöä.
Ohessa kuvaus testin kulusta ja tuloksista:
TESTIASETELMA
Testialusta asennettiin vm. 1997 Mitsubishi Legnumiin. Coiloverit jätettiin asennuksen yhteydessä täysin suojaamatta ja öljyämättä eikä tehty mitään muitakaan ongelmia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä mitä yleensä alustaa asennettaessa suositellaan tehtäväksi.
Testiajot ajettiin pääosin etelä-Suomessa mutta myös esimerkiksi Lapissa ja pohjois-Ruotsissa. Testiajoa kertyi kahden vuoden aikana kaiken kaikkiaan noin 35tkm ja näiden kilometrien aikana alusta altistui vedelle, hiekka- ja suolakylvyille, huonokuntoisille tienpinnoille ynnä muille alustaa kuluttaville ympäristöille.
Jousten ja vaimentimien testaus suoritettiin M-PRO Racingin (ent. AST Suomi, www.astsuomi.fi) toimesta. Yritys on erikoistunut iskunvaimentimien myyntiin, testaukseen, viritykseen ja konsultointiin. Testeihin käytettiin digitaalista Longacre jousivaakaa ja Roehrig iskunvaimennindynamometriä.
TULOKSET
Jouset
Jouset ovat kestotestin jäljiltä aika rujon näköiset. Pinnoite on paikoin irronnut ja jousissa on pintaruostetta. Testasimme sekä testissä käytetyt vanhat jouset että uudet vastaavat Longacre -jousivaa´alla. Vaaka kertoo tarkasti voiman mikä missäkin jouston vaiheessa tarvitaan jousen puristamiseen. Testi osoitti että sekä uudet että ulkonäöstä huolimatta myös käytetyt jouset ovat erittäin hyvin tehtaan arvoissa.
Uuden vaimentimen mittaustulokset (http://www.bcracing.fi/Files/BCmittausUusi.jpeg)
Vanhan vaimentimen mittaustulokset (http://www.bcracing.fi/Files/BCmittausVanha.jpeg)
Vaimentimet todettiin olevan uutta vastaavia. Mitään vuotoja, kulumista tai ominaisuuksien heikkenemistä ei havaittu.
Yläpäät
Yläpäissä ei havaittu kulumisia tai väljyyttä eikä niitä tarvinnut huoltaa tai vaihtaa.
YHTEENVETO
Alusta todettiin testirupeaman jäljiltä täysin toimintakykyiseksi ja ominaisuuksiltaan edelleen tehtaan arvoja vastaavaksi. Alusta kasattiin puhtaasti ulkonäkösyistä uusin jousin ja se palvelee jälleen auton alla normaalisti. Kuten alla olevista kuvista näkee, se ei paljon uutta häpeä.
Tervettä järkeä suosittelemme mekin mutta koska 95 prosenttia alustoista käytetään varmasti juuri kuten itse testissä käytimme, emme voi antaa kuin yhden kehoituksen. Se on BC Racing.
(http://www.mamasan.fi/Pictures/Logot/newsletter.gif) Tilaa Mamasan -uutiskirje (http://mamasan.pvmailer.net/) Vastaanota uutisia, tietoa ja tarjouksia. Uutiskirjeen tilaaminen on turvallista, voit perua tilauksen koska tahansa saman linkin kautta tai klikkaamalla viestissä olevaa linkkiä.